sunnuntai 1. joulukuuta 2013

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Ilmaisia kuvia kaikkeen käyttöön


Ilmainen kuvapankki -sivusto tarjoaa hienoja kuvia mihin tahansa käyttöön ilmaiseksi.

Fraktaalikuvio


Fraktaalikuvio on mielenkiintoinen.

Nettiheppu-videokanavalta löytyy nyt myös fraktaalivideoita.

Kuvablogi on kerännyt useat fraktaalit samaan juttuun.

lauantai 19. lokakuuta 2013

torstai 5. syyskuuta 2013

torstai 8. elokuuta 2013

tiistai 6. elokuuta 2013

maanantai 5. elokuuta 2013

Uudet porkkanat


Tätä on odotettu pitkään, omakasvattamat uudet porkkanat. Ensimmäinen harvennussato sisälti muutamia ihan valioporkkanoita, muutama outo kitukasvuinen otettiin pois parempien tieltä.


Kissakuvia


Uusi kiva kissakuvia-sivusto. Onpa söpö kissanpentu ja erivärisiä kissoja.

Miau ja nau!

Kuvablogi


Kuvablogi tarjoaa satoja kivoja kuvia ja kuvajuttuja. Löytyy ilmaiset kuvituskuvat, kissakuvia ilmaiseksi, hevoset ja paljon muuta.

Kivoja kuvia on aina mukava katsella.


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Emo ja kolmetoista poikasta

Voi emo rukka, kolmetoista poikasta ja niitä ruokitaan paljon mutta emoa ruokitaan paljon vähemmän ja aika paljon hoidettavaa on sillä emolla. Kuvassa näkyy nuori poika, joka juuri ruokkii niitä.

Lokinpoikaset

Lokinpoikanen tulee ja lokinpoikanen menee.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Motorgan-konsertti Sibeliustalolla


Ensi-ilta lähestyy, Motorgan Lahdessa.

Ennen näkemätön konserttishow luvassa.

Hanhen ruokkiminen


Valkoposkihanhen ruokkiminen. Nuori poika ruokkii hanhen poikasia, jotka suorastaan tunkevat pojat syliin. Vanhemmat hanhet ovat hieman varovaisempia, mutta jotkut niistäkin ottavat leipää pojan kädestä.

(Lupa kuvaamiseen kysytty pojan seurassa olleelta aikuiselta, kiitos!)

perjantai 26. heinäkuuta 2013

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Kummallisen väriset sorsat

Kummallisen väriset sorsat ovat järven rannalla.

Erikoisen poikasen räpylät

Kummallisen värisen poikasen räpylät.

Sorsan poikanen lähikuva päästä

Tavallinen sorsan pieni poikanen.

Sorsat taistelevat

Sorsat taistelevat lammessa räpikoiden hurjaa vauhtia naarassorsa on saanut kiinni kummallisen värisen poikasen kaulasta.

Sorsan poikanen

Sorsan poikanen on menossa veteen.

Sorsan isopoikanen lähikuva päästä

Tavallisen sorsan isopoikanen.

Valkoposkihanhen isopoikanen lähikuva päästä





Tavallinen Valkoposkihanhen isopoikanen.

Erikoisen värinen poikanen lähikuva päästä

Erikoisen värinen sinisorsa.

Naakka

Naakka seisoo nurmikolla.

Yhdellä jalalla seisova lokki

Naurulokki seisoo yhdellä jalalla kiven päällä.

Ihmeellisen väriset sorsan poikaset

Ihmeellisen väriset sorsan poikasten vieressä oleva naarassorsa ei ole vielä täyskasvuinen se on isopoikanen kuuluu Ihmeellisten väristen sorsan poikasten joukkoon ja kaksi kuvaa alempana on niitten emo missä lukee erikoisen värinen naarassorsa.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

torstai 18. heinäkuuta 2013

Valkoposkihanhi

Valkoposkihanhi seisoo nurmikolla.

Valkoposkihanhi ja isopoikanen

Valkoposkihanhi ja sen isopoikanen ovat kävelemässä nurmikolla ja valkoposkihanhi vartioi kun poikanen kävelee.

Naarassorsa

Naarassorsa ui.

Lokinpoikanen

Tykääköhän lokinpoikanen olla rauhassa suihkussa Lahden Pikku vesijärvellä vesiurkualtaassa.